FIN*Zigwan's KASVATUSPERIAATTEET

Mikä tahansa pentujen teettäminen ei ole kasvatusta. Kasvatuksella tulee olla koko rotukantaa palvelevia päämääriä, jotka perustuvat tietoon rodun yleistilanteesta, terveydestä, geneettisestä rakenteesta ja tyypistä. Kasvattajan on tunnettava rodun merkittävimmät kantakissat ja seurattava hyvässä kontaktissa muiden saman rodun kasvattajien työtä. Rodulle ominaisen tyypin säilyttäminen ja terveyden varmistaminen on kasvatuksen keskeinen päämäärä. Jokaisen pentueensa kohdalla kasvattajan on osattava vastata kysymykseen, miksi juuri tämä yhdistelmä. Vastaukseksi ei riitä, että pennut ovat niin söpöjä (vaikka sekin on kyllä totta).

don2.jpg

Kasvattajalta vaaditaan aikaa, rahaa ja vastuuta. Kissojen perusteelliset terveystarkastukset, laboratoriotestaukset, rokotusohjelmat ja myös näyttelytys - eli oman kasvatustyön julkinen esittely ja arvioittaminen -  ovat huolellisen ja laadukkaan perushoidon ohella vaativia asioita. Jokaisen oman kasvatin matkaa on seurattava niin terveyden kuin eläinsuojelunkin kannalta koko kissan pitkän elämän ajan. Kasvattaja on pennun ja sen uuden omistajan turvaverkko.  Kasvatuksen tavoitteena on terve, hyväluonteinen kissa, joka edustaa rotuaan parhaalla mahdollisella tavalla, tyytyväisen omistajan onnellisena lemmikkinä.

 

Uskon onnistuvani siperiankissan kasvatuksessa asettamalla itselleni vaatimukset, joista en tingi:

  • Teetän naaraillani korkeintaan kaksi pentuetta, eri uroksilla. Samaa yhdistelmää en toista.
  • Valvon sisäsiittoisuusprosenttia tietokoneohjelmalla ja pyrin pitämään sen matalana. Geneettisen rappeutuman välttämiseksi en ylitä populaatiogenetiikan periaatteiden mukaista 6.25% sisäsiittoisuusprosenttia neljän polven sukutaulussa.
  • Tarkastutan ja rokotutan kaikki kissani (myös kastraatit) eläinlääkärillä vähintään kerran vuodessa. Kissalani on sienivapaa (microsporum canis-testattu).
  • Kasvatan vain näyttelyissä palkituilla, hyväluonteisilla ja ehdottoman terveillä, testatuilla kissoilla.
  • Pidän kissalan aikuisten eläinten määrän rajoitettuna. Jokaista kissaa kohti kodissani on vähintään 10 neliömetriä asuinpinta-alaa ja vapaasti käytössä oleva ulkoilutarha.
  • Lemmikkitasoisen pennun luovutan vain leikkautussitoumuksella / rekisterikirjaan merkityllä jalostuskiellolla.
  • Luovutan kasvattini vain sisäkissoiksi tai tarhassa / valjaissa ulkoileviksi.
  • Vastaan kaikkien kasvattieni laadusta. Mahdollisen perinnöllisen sairauden aiheuttamassa  kuolemantapauksessa varaan omistajalle uuden pennun. Näyttely- ja siitoskäytön estävän virheen korvaan palauttamalla hinnan lemmikkitasoiseksi.
  • Mikäli kasvatistani joudutaan myöhemmin luopumaan, esim. allergian puhkeamisen tähden, autan etsimään sopivaa kotia. Hätätilanteessa otan kissan takaisin. Missään tapauksessa kasvattiani ei saa lopettaa tai luovuttaa kolmannelle osapuolelle neuvottelematta ensin kanssani.
  • Vastoin eläinsuojelulakia tai antamiani hoito-ohjeita pidetyn kissan perin takaisin korvauksetta. 
     

    Tärkein periaatteeni on AVOIMUUDEN PERIAATE.
    Lue aiheesta: "Omerta - vaikenemisen laki lemmikkieläinjalostuksessa"


    Luovutushetkellä (vähintään 12-viikkoisena) pennulla on rekisterikirja, mikrosiru sekä asianmukaiset rokotukset ja eläinlääkärin terveystodistus. Liitän mukaan li­säksi kopiot vanhempien FIV-, FeLV- , HCM- ja veriryhmätestien tuloksista. Olen käyttänyt siitokseen vain täysin terveitä, näyttelyissä palkittuja vanhempia. Luovutan pennun hyväkuntoisena, kotioloissa kasvaneena, oikein ruokittuna, terveenä ja täydellisesti ihmiseen luottavana.