Zigwan's - suloiset siperiankissat  matriarc1.jpg

Pienen kotikissalani ensimmäinen siperiankissa on valloittava sylikehrääjä Chili. Hän on upea  näyttelykissa, mutta ennen kaikkea rakastettu perheenjäsen, jonka suurenmoinen luonne ja vahva tyyppi ansaitsevat periytyä myös seuraavaan sukupolveen. Chili astutettiin pääsiäisenä 2004 huolellisesti valitulla komealla kollilla. Suloiset A-pennut syntyivät 12.6.2004. Chilin sievä suosikkipentu Anni sai jäädä kotiin Zigwan-prinsessaksi, ja herttainen tyttö hän onkin...

 

Ihanat tyttöni ovat ensisijaisesti näyttelyharrastukseeni hankittuja. Kasvatukseni on pienimuotoista
ja harkittua: matriarc2.jpgen pennuta naaraitani kuin kaksi kertaa,
aina eri uroksella. Pyrin kasvattamaan kauniita, rodunomaisia, terveitä ja hyväluonteisia siperiankissoja, joiden sukutausta jättää tilaa myös jatkokasvatukselle. 

 


10.2.2005 toin Venäjältä ensimmäisen oman siitosurokseni, jonka omistin yhdessä Lumikissan kissalan kanssa. Syvän punainen pikkukolli varasti sydämeni jo matkalla: hän istui niin rohkeana vieressäni koko pitkän matkan uuteen kotiin. Kaapo asettui asumaan Samin ja
melskanaama2.bmpMiran kotiin, jossa jo Arttu odotteli leikkikaveria. Kaapo oli kuitenkin vakavasti sairas, ja menetimme hänet ennen kasvatuskäytön aloittamista. 

 

Kesällä 2005 tyttöni astutettiin kahden viikon välein. B-pentue syntyi 11.7.2005, ja toiveeni ikiomasta kilpparitytöstä toteutui. Hauskasti isänsä näköinen Bel'skaia jäi lähelleni sijoitukseen FIN*Shaman's -kissalaan ja velipoika Paavon sijoituskoti on Samin ja Miran luona Poikakodissa. Näillä hurmaavilla siperiankissoilla vahvistan kasvatuslinjani kilttiä ja
avointa luonnetta. 
cholenasweet.bmp 

 

C-pentueen syntymäpäivä oli 22.7.2005. Näistä ruskeavalkeista pennuista odotan vahvaa  perustaa perinteiselle siperiankissatyypille. Kasvatukseen valitsin kauniin harlekiinitytön, lumiprinsessa Cholenan, jonka sijoituskoti on Pekan ja Mervin luona Elviksen kaverina.  

 

 

nettanaama.bmp25.5. 2006 syntyi vahva D-pentue, tasainen ruskeatabbyviisikko, josta kasvatukseen sijoitin Donitan. Lupaava 'mamacita' sai parhaan mahdollisen kodin Pirjon ja Sissin luona Salossa. Vauhdikas Netta ehti myös pentujen tekoon ennen sisarpuoltaan Cholenaa, ja onnistui siten sekoittamaan aakkosittain suunnittelemaani pentuejärjestystä...=)


 

 

elli20weeks32.jpg

14.4.2007 sain lopulta hartaasti odottamani unelmapentueen "Viikingit" (E-pentue). Yhdistelmänä upea matriarkkani Melska ja hurmaava nallekarhu Ruotsista, Mr.Lemminkäinen. Varasin heti itselleni pentueen ainoan tyttösen Ellenin, ja sijoitan muhkean Emil-kollin Pirjon ja Sissin luotettavaan huomaan Netan seuraksi.

 

 

30.9.2007 oli G-pentueen vuoro. "Länsrannikon gossit" olivat koko pentueen mitalta erinomaisia niin tyypiltään kuin luonteeltaankin, ja kovan kysynnän vuoksi itselleni ei jäänyt naarasta, vaan sain tyytyä upeaan kolliin, jolle annoin nimeksi Gaigil Herguil. Mahtava sydäntenmurskaaja muutti Elinan ja Veksin luo sijoitukseen kilttien isojen kollien kaveriksi, ja sai kutsumanimekseen 'Nicki'.

Melskan ja Netan kuvat
(C) 2007 Heikki Siltala